Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Tämän materiaalipankin sisältö pohjautuu TOMUssa eli toiminnallinen ja musiikkilähtöinen musiikin perusteiden opetus -projektissa vuosina 2010-2012 tuotettuun materiaaliin. TOMU-materiaalin tuottamisen tarkoituksena oli jakaa projektin aikana syntyneitä opetusideoita kaikkien käytettäväksi ja sovellettavaksi. Osa Tomun työtavoista on projektiin osallistuneiden opettajien itsensä kehittämiä ja osa peräisin kollegoilta ja koulutustilaisuuksista. Tomu-projektin aloittivat syksyllä 2010 Hanne Närhinsalo, Sibelius-opistosta, joka oli projektia koordinoiva oppilaitos, Maija Helve, Käpylän musiikkiopistosta, Aija Lehtonen, Itä-Helsingin musiikkiopistosta ja Marjatta Airola, Vantaan musiikkiopistosta. Lukuvuonna 2011–2012 mukaan liittyivät Sanna Ahvenjärvi Jokilaaksojen musiikkiopistosta ja Inkeri Kotilainen Itä-Helsingin musiikkiopistosta.
TOMU oli Opetushallituksen rahoittama projekti, jonka tarkoituksena oli kehittää luokkatyöskentelyyn toimintatapoja, jotka aktivoivat oppilaita työskentelemään musiikin perusteiden parissa monipuolisen musiikin tekemisen, leikin, liikunnan ja pelien avulla, jolloin tunneista muodostuu iloisia ja kiinnostavia sekä oppilaan itsetuntoon myönteisesti vaikuttavia kohtaamisia. Musisoivan työskentelyn ja monipuolisten lähestymistapojen tavoitteena on, että opiskelijat saavat sellaisia käytännön valmiuksia, joita heidän on mahdollista hyödyntää niin instrumenttiopinnoissaan kuin muussakin musiikillisessa toiminnassaan myös musiikkiopisto-opintojen päätyttyä.
Tällä sivulla oleva versio materiaalista on Hanna Mustaniemen editoima kokonaisuus. Editointityö tehtiin MUTESin toimeksiannosta. Kiitos myös Kalle Katajalle hyödyllisistä neuvoista ja pedagogisista vinkeistä kokonaisuuden rakentamisessa! Editoinnissa on pyritty mahdollisimman selkeään ja helppokäyttöiseen materiaaliin. Näin ollen joten alkuperäistä materiaalia on hieman tiivistetty sekä tekstiasua yhtenäistetty ja kappale-esimerkeistä on valittu mukaan erityisesti sellaiset, jotka ovat helposti löydettävissä. Myös kategoriat poikkeavat alkuperäisen materiaalin kategorioista. Lisäksi materiaalista on poistettu toimimattomat linkit sekä esimerkiksi tasojen nimet. Editoija on lisäksi täydentänyt materiaalia joillakin omilla huomioillaan ja harjoituksillaan. Toiveena on edelleen, kuten oli materiaalin alkuperäisillä tuottajillakin, että materiaalista muodostuisi opettajien yhteinen, elävä ja päivittyvä kokonaisuus!
Materiaaliin kuuluvien vinkkien, tehtäväideoiden ja ohjelmistoesimerkkien on tarkoitus olla juuri niitä – vinkkejä, ideoita ja esimerkkejä, inspiraation lähteitä omaan työhön sovellettavaksi. Monissa harjoituksissa käytetään solmisaationimiä ja/tai käsimerkkejä, mutta useimpia niistä voi soveltaa ilman solmisaation käyttöäkin. Jotkut harjoituksista puolestaan ovat usean eri kategorian alla niiden löytämisen helpottamiseksi. Moni tehtävistä sopii opintojen eri vaiheissa oleville oppilaille, ja ”haastavampi” voi viitata vaikeustason ohella myös tehtävän pituuteen.
Luovia ja antoisia hetkiä materiaalin parissa!