Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Otsikko
Tekstiä
Piirrä / heijasta taululle esim. 3×3 ruudukko ja täyttäkää se oppilaiden kanssa esimerkiksi sanoilla + rytmeillä, intervalleilla laatuineen, sointuasteilla, sointulaaduilla…
Oppilaat piirtävät paperille oman samankokoisen ruudukon, täyttävät sen numeroilla 1-9 sattumanvaraisessa järjestyksessä ja tunnistavat kuulonvaraisesti, mitä numeroa vastaavan ruudun sisällön opettaja soittaa milloinkin. Kuultu ruutu raksitaan omasta ruudukosta ja rivin tullessa täyteen huudetaan bingo! Harjoitusta voi huoletta jatkaa niin kauan, että kaikki saavat ainakin yhden bingon.
Kehorytmejä voi soveltaa moneen: esimerkiksi rytmiikan kehollistamiseen, perussykkeen ja erilaisten rytmien harjoitteluun, koordinaation ja keskittymiskyvyn kehittämiseen, luovaan keksimiseen sekä ryhmäytymiseen. Voitte kokeille kehorytmejä myös ulkoa oppimisen tukena.
Alkuun pääsee vaikkapa tekemällä lyhyitä rytmikaikuja, säveltämällä toistuvan kehorytmisäestyskuvion johonkin lauluun tai pyytämällä oppilaita keksimään oman taputusleikin tai pidemmän liike- ja kehorytmikoreografian. Yhteiset breikit ja palaaminen välillä helppoon tukevat keskittymistä ja onnistumisen kokemista.
Hernepussin, pehmolelun tai muun ryhmälle sopivan heiteltävän esineen kanssa voi harjoitella monenlaisia asioita kuten keskittymistä, ryhmäläisten nimiä, perussykkeen ylläpitämistä, intervalleja, asteikkoja, laulujen solfaamista, kaanoneita jne.
Tehtävän haastavuutta voi lisätä esimerkiksi käyttämällä kahta pussia, jolloin kumpaankin liittyy eri sanottava / tehtävä asia.
Yksi mahdollinen tapa tuottaa tunneille ohjelmistoa on säveltää materiaalia yhdessä oppilaiden kanssa. Tähän löydät vinkkejä sivulta Luova tuottaminen.
Itse sävelletty ja keksitty materiaali motivoi usein oppilaita ja jää hyvin mieleen. Omat sävellykset mahdollistavat monesti myös musiikillisten asioiden harjoittelun ryhmälle/oppilaalle sopivalla vaikeustasolla.
Sävellykseen voi sisällyttää kullakin kerralla mielekkäät elementit: pelkät sanat ja rytmin, niiden lisäksi melodian (solfilla, sointusävelillä, myös hajasävelillä…), soinnutuksen, esitysmerkintöjä jne.
Luova tuottaminen -osiosta löytyy paljon vinkkejä improvisointiin sekä erillisinä tehtävinä että osana muiden musiikillisten taitojen opetusta. Hyvä paikka aloittaa improvisointi erityisesti uuden ryhmän kanssa on Pelit ja leikit -osio.
Onnistumisen kokemukset rohkaisevat improvisoimaan jatkossakin. Niiden syntymistä voi tukea mm. seuraavin keinoin: lämmittelyharjoitukset, aloittaminen riittävän helpoilla harjoituksilla, harjoitteleminen ja kokeilut aluksi yhtä aikaa ennen soolokierroksia, asteikkojen/sävelikköjen valinta (duuri- ja mollipentatonisen lisäksi voi kokeilla esimerkiksi miksolyydistä ja doorista) – ja toki jatkuvalla kannustuksella.
Monissa materiaalin tehtävissä mainitaan esimerkkinä musiikinteko-ohjelmista Garage Band. Garage Bandille löytyy kuitenkin verkosta useita vaihtoehtoja, jos sitä ei ole käytössä.
Musiikinteko-ohjelmat toimivat äänittämisen lisäksi luovan tekemisen tukena: ne mahdollistavat helposti mm. eri sointiväreihin tutustumisen ja moniäänisen musiikin luomisen. ”Smart instruments”- tai vastaavan toiminnon avulla puolestaan voi harjoitella esimerkiksi sointujen ja sointukiertojen hahmottamista, ja askelsekvensserin käyttö taas tekee alajaot näkyviksi ruudulla.